keskiviikko 11. syyskuuta 2013

SLY 24 kierroksen toinen paketti. Aiheenaan RUSKA....


 Eilen oli jälleen Joulu meidän kotona.
Kierroksen 24 toinen paketti saapui...
Ja kaikkea ihanaa jälleen sisälsi.
Tykkään ylikaiken pienestä huumorista näissä paketeissa ja
tällä kertaa huumoria olivat kyllä yllä olevat ihanat apinat!!!


Paketti oli ajatuksella koottu ja sisälsi paljon kaikkea tarpeellista.
Oli perunamuussijauhetta, hasselpähkinärouhetta, tomu-, ruoko- ja vaniljasokeria, 
kenelia, leivinjauhetta, muffinivuokia ja ihanat nuo yläkuvassa olevat apina silikonipannulaput.
Ohjeiksi parini oli valinnut syyspiiraan ohjeen, porkkanakakun ohjeen sekä kesäkurpitsa muffinssien ohjeen.
Ohjeet kuulostivat tosi mielenkiintoisilta ja toiveissa olisi niiden testaaminen tulevana viikonloppuna.


Parini kirjoitti kortissa josko porkkanakakun reseptin tavissokerin tilalle vaihtaa ruokosokerin.
Olen yittänyt luopua valkoisesta sokerista ja käytänkin paljon niin ruoko- kuin intiaanisokeria leivonnassa.
Kiitos vinkistäsi!!!

 
Kortti oli ihana!!! Meillä kotona monessa paikassa on  Enkelin eväspussin koristeita.
Kiitän jälleen suuresti sinua paketista.
Tästä on pitkäksi aikaa iloa.

 

7 kommenttia:

  1. Mahtavan runsas paketti, ihana kortti ja hauskat pannulaput :D Itsekin niitä monesti kaupassa katsellu mutten oikein toimivuudesta ole tiennyt... Kerroppa kokemuksesi sitten!

    t. SLY24 emo

    VastaaPoista
  2. Heippa! Kiva kun paketti on mieluinen ja löysi ehjänä perille :) Itsellä on myös tuollaiset patalaput ja mielestäni ne on kätevät :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivan näköinen paketti. :)

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtava paketti huumorilla maustettuna!
    Noi apinat UUUUUU !

    VastaaPoista
  5. Tätä kauttakin vielä isot halaukset slyparina olemisestasi kierroksella SLY24 !
    Hugs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ilo olla parinasi!!!! Iloista Syksyn jatkoa ja ihanaa matkailua sinulle!!!!

      Poista

KIITOS KUN JÄTIT KOMMENTIN!!!
TULE TAAS PIKAISESTI UUDESTAAN!!!