torstai 16. elokuuta 2012

Cappuccino-lime curd kakku

Sain SLY 19 kierroksella cappuccinon makuista kreemijauhetta paketin sekä ruskeaa sokerikuorruttetta.
Olimme lähdössä asuntovaunureissulle viikonlopuksi ja ajattelin ilahduttaa muuta perhettä tekemällä matkalle pienen täytekakun, johon käytän nuo saadut tarvikkeet.
Pohjana on ihan basic sokerikakku pohja, välissä Lemon curdia, sekä kermavaahtoon sekoitettua cappuccino kreemijauhetta.
Kakku oli oikein hyvä, ns aikuisten makuun sopiva kakku ja cappuccino kreemijauhe sekä lemon curd sopivat tosi hyvin yhteen.

Sokerikakkupohjan ohje,


  • 1 lasillinen munia (4 kpl)
  • 1 lasillinen sokeria (2 dl)
  • 1 lasillinen vehnäjauhoja ( 2 dl)
  • 1 tl leivinjauhetta
Tee näin,

  1. Uuni 175 astetta.
  2. Voitele ja korppujauhota n.1½ l kakkuvuoka.
  3. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  4. Yhdistä leivinjauhe ja vehnäjauhot.
  5. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon, sekoita varovasti tasaiseksi.
  6. Kaada kakkuvuokaan ja paista uunin keskitasolla
  7. 175 asteessa 30 min.
  8. Anna kakun tasaantua pari minuuttia kakkuvuoassa ennen kumoamista.














2 kommenttia:

  1. Kivannäköinen. Kiva myös, että maistui :)

    VastaaPoista
  2. Tuota yksi lasi sitä ja toinen lasi tätä, en ole koskaan oikein ymmärtänyt, kun väliin on reseptit viimesen päälle tarkkoja, enkä siksi ole kokeillut. Mutta tänään tein sen ja toimi hiirenkolossakin :D !

    VastaaPoista

KIITOS KUN JÄTIT KOMMENTIN!!!
TULE TAAS PIKAISESTI UUDESTAAN!!!