maanantai 4. marraskuuta 2013

VIIKONLOPUN AIKAAN SAANNOKSET...

 Viikonloppuna tuli hieman tuhlailtua sekä leivottua ja myös iloittua.
Yllä olevan kynttilä asetelman sain syksyn kaamosta piristämään...
 

Tykkään ylikaiken astioista, ja jostain  syystä niitä on aikamoinen määrä kaapeissani.
Löysin ihanan punaisen vuuan/tarjoiluastian. Tämä sopii Jouluksi tosi ihanasti.
Halusin heti sitä testata ja ruokapöytään salaattivadiksi sen laitoin.
Kuva ei ihan anna oikeutta siitä kuinka kaunis astia oikeasti on.
Täytyy ihan selvästi alkaa harjoittelemaan kuvaamista...
 Keittiön ikkunaan ostin alla olevan kynttelikön.
Voi että tämä on kaunis. Nyt haluaisin ruokapöydän yläpuolelle saman tyylisen valaisimen..
Täytyy jollain kumman ilveellä saada ajatus myytyä myös puolisolleni...
 Leipää tuli leivottua, ihan sämpyläjauhopussin ohjeella.
Olen aikoineen tuon vuoan jossa leivän tein saannyt SLY.pariltani.
Jos muistan oikein kierros taisi olla joko 22 tai 23.
Meillä jo Joulutontut hyppivät keittipyyhkeissä, kuten leivän alta voi huomata.

Suklaakakun vuuan olen myös saannut SLY-kierroksilta.
Tämän taisi onnetar - palkinnoksi minulle lähettää.
Kakku on monen suklaan kakku. Lisään ohjetta kun sen jostakin paikallistan.
 Juustokakkuja tulitehtyä muutama.
Sisältö kummassakin sama. Koristeet hieman eroavat.
Näiden ohje on ihan omasta päästä ja sisältää sitä mitä meidän kaapista löytyy.
Laitan sen tänne hieman myöhemmin.


2 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja!
    Ja tosi kauniit kynttilät <3

    Blogissani on sinulle haaste!

    VastaaPoista

KIITOS KUN JÄTIT KOMMENTIN!!!
TULE TAAS PIKAISESTI UUDESTAAN!!!