keskiviikko 23. tammikuuta 2013

BOSTONKAKKUA...nam!!


SLY 21 kierroksen viimeisessä paketissa oli oikein ihania ohjeita ja niistä yksi tämä BOSTONKAKKU.
 Sunnuntai aamuna kun kaikki muut nukkuivat pääsin kakun toteuttamaan.

OHJE OLI NÄIN,

5dl maitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria ( käytin intiaanisokeria)
11/2 rkl kardemummaa ( SLY.n paketista)
2tl suolaa
200g voisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva maidon joukkoon.
Sekoita mukaan suola, sokeri ja kardemumma.
Lisää suurin osa jauhoista ja vaivaa noin 5minuuttia.
Lisää loput jauhoista ja vaivaa vielä muutama minuutti.
Lisää taikinaan pehmeä voi ja alusta se hyvin taikinaan.
Lisää tarvittaessa jauhoja.
Taikina on valmista, kun se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoilta.
Kohota taikina kaksinkertaiseksi liinan alla vedottomassa ja lämpimässä paikassa.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivonta-alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois.
Kauli taikina jauhojen avulla laajemmaksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n. 30x40cm).



VALMISTA TÄYTE,

Vaniljakreemi:
3 dl kylmää vettä + 1 dl vaniljakreemijauhetta (SLY.n paketista)

Pehmeää voita
Kanelia

Valmista vaniljakreemi yhdstämällä kylmä vesi ja jauhe.
Sekoitin seosta niin kauan että se oli paksuntunut aika lailla.

Sivele pullalevylle ensin hiukan pehmeää voita ja sen jälkeen vainijaseosta. Lopuksi kanelia.

Kääri pullalevy kääretortun tapaan rullalle.
Leikkaa saman kokoisiksi paloiksi.
Itse leikkasin noin 3cm paksuja viipaleita.


Asettele taikinapalat väljästi leivinpaperoituun irtopohjavuokaan (halk. n.26cm).
Kohota noin 30 minuuttia.
Voitele maidolla ja raesokerilla.

Paista uunin keksitasolla noin 25minuuttia tai kunnes pinta on saannut kauniin värin.


TÄMÄ OLI TODELLA HYVÄÄ, POIKANI OLI KOVASSA FLUNSSASSA JA TÄMÄ KUULEMMA PARANSI LÄHES KUUMEEN...

( Meidän uuni vetelee viimeisiään ja polttaa kaikki leipomukset pohjasta muttei päältä, bostonkakkuni jäi siis hieman haleaksi väriltään)
 

3 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen, nam!

    Olen vastaanottanut tietosi ja lähden retkeilemään blogiisi :)

    Toivottaa kierroksen 22 Sly-parisi

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen ja varmaan myöskin maukas

    VastaaPoista
  3. Voi että, niin tekee mieli tuota Bostonkakkua

    VastaaPoista

KIITOS KUN JÄTIT KOMMENTIN!!!
TULE TAAS PIKAISESTI UUDESTAAN!!!