torstai 11. joulukuuta 2014

SLY 29: JOULUN TUNNELMA + tummasuklaa & piparkakkumauste


 Eilen sain emolta viestiä lähetystunnuksen kera.
Näin Joulun lähestyessä on aika usein ollut postiin asiaa ja tälläkin kertaa sain samalla hoidettua muitakin jouluisia juttuja.
Paketti oli ihanasti pakattu ja kotona huokailin ääneen paketista löytyviä tavaroita...

Uusin tuttavuus oli raakasuklaa Gojimarjoilla höystettynä...
Gojimarjat ovat ihan tuttuja mutta raakasuklaata olen monet kerrat halunnut maistella...


Paketista löytyi sinappijauhetta sekä sinappiresepti jolla parini on viimeiset 20 vuotta sinappia 
tehnyt...
Lisäksi oli salaattisekoitus siemeniä...

Paketista löytyi myös erilaisia strösseleitä...


 Kanelia, Kardemummaa,Sahramia, Rosepippuria...


Parini oli myös Joululahjan laittanut minulle. Ihanaa kiitos!
Tämän saan kuulemma avata kun siltä tuntuu...

Paketista aatton paljastui Ulla Svensk Lempileivonnaiset kirja.


Voi ihanuus mitä kaikkea ihanaa kirjasta paljastuikaan....




Resepteitä on sinapin lisäksi Piparinen juustokakku,
(Tässä on piparitaikinasta tehty pohja. Mielenkiintoinen ohje!!)
Kardemummaiset appelsiini- ja kahviviipaleet sekä
Setsuurikierteet.

Parini oli myös laittanut kuvia erilaisiata Joulunisun malleista...
Viikonloppuna on tarkoitus Joulupullaa leipoa.
Saa nähdä mitä kuvioita testailen...

Kiitos suuresti sinulle paketista.
Iloista Joulun aikaa sinulle perheellesi.

"KUN LUMIVAIPPAAN
PEITTYY MAA,
JOULUN AIKA ALKAA SAA,
VOI JOULUKORISTEET TUPAAN KANTAA,
PIENIÄ YLLÄTYKSIÄ YSTÄVILLE KANTAAN"

7 kommenttia:

  1. Ihku ihanainen teemaa huokuva paketti !

    VastaaPoista
  2. Tässä paketissa on todellakin joulun läsnäolo olemassa! Niin paljon kaikkea ihanaa ja mielenkiintoinen tuo joulupaketti. Maltatkohan? Oi, testaa joulupullat pian...minun pitäisi töissä leipoa lasten kanssa joulupullaa tulevaan juhlaamme. Saisikos Sinulta pari vinkkiä kuvien kera ;) ?

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että paketti on taas löytänyt perille. Mielenkiinnolla odotan mitä pidät erityisesti siitä piparisesta juustokakusta.
    Hauskoja leipomishetkiä sinne ja toivottavasti myrskyt ei niitä hetkiä haittaa sähkökatkoillaan.
    t. SLYsi

    VastaaPoista
  4. Voi mikä paketti... :) Erilaisia ja monipuolisia reseptejä.. Sinappi ohjetta odottelen jakoon ;)

    VastaaPoista
  5. Oi, kun ihana jouluinen paketti! Saa monta herkkua saa aikaan.

    VastaaPoista
  6. Ihana Jouluinen paketti ja tuo setsuurikierteet kiinnostaa =)

    Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista

KIITOS KUN JÄTIT KOMMENTIN!!!
TULE TAAS PIKAISESTI UUDESTAAN!!!